|
Naisten Liiga r.y. tuo
lisäpotkua naisfutikseen
Naisten jalkapalloliigassa pelaavat seurat ovat perustaneet Naisten
Liiga r.y:n (Damligan r.f.) kehittämään suomalaista naisfutista.
Tampereella pidetyssä perustamiskokouksessa Naisten Liiga r.y:n
ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tom Källström (PK-35) ja
varapuheenjohtajaksi Peter Haldin (Kokkola F10).
- Naisten Liiga r.y. työskentelee yhdessä Palloliiton kanssa
naisjalkapallon kehittämiseksi Suomessa. Yksi tavoite on saada
toimintaan lisää tehokkuutta ja ja yhtenäistää kommunikointia liigan
ja Palloliiton välillä, puheenjohtaja Tom Källström sanoo.
- Meillä on hyvä tuote, jota markkinoimalla haemme naisten
liigajalkapallolle muun muassa lisää tv-näkyvyyttä ja sitä kautta
uusia yhteistyökumppaneita. Tavoitteena on lisäksi saada naisten
otteluita Veikkauksen vetokohteiksi, Peter Haldin jatkaa.
Naisten EM-kisavuonna 2009 laji seilasi Suomessa vahvassa
myötätuulessa. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole tapahtunut uusia
merkittäviä avauksia.
- Naisten EM-kisojen aikana näimme, että naisjalkapalloilulla on
Suomessa erinomaiset mahdollisuudet kehittyä todella suosituksi
lajiksi. Tätä potentiaalia aiomme hyödyntää aloittaessamme
markkinointityön, Tom Källström kertoo.
Yrityksille naisten liigakauden 135 peliä 10 paikkakunnalla tarjoavat
hänen mukaansa kustannustehokkaan markkinointikanavan. Uusi yhdistys
aloittaakin samantien yhteistyökumppanien etsimisen ensi kaudeksi.
Naisten Liiga r.y:n jäseniä ovat ne seurat, jotka kulloinkin pelaavat
ylimmällä sarjatasolla. Uuteen yhdistykseen ovat liittyneet jäseniksi
kaikki nykyiset liigaseurat Turun Palloseuraa lukuunottamatta, joka
käsittelee jäsenyysasian virallisesti helmikuussa.
"Mainio tapa
lajin edistämiseen"
Päävalmentajana Suomen naismaajoukkuetta lajin vahvan kasvubuumin
aikana luotsannut Michael Käld tervehtii tyytyväisyydellä uutta
yhdistystä.
- Naisten Liiga r.y. ei ole keneltäkään pois vaan se on yksi uusi
toimija edistämässä lajin kehittämistä. Tiedän, että naisjalkapallon
parissa työskentelevät ihmiset ovat erittäin sitoutuneita mutta heitä
tarvittaisiin lisää. Naisten Liiga r.y:n ansiosta saamme toivottavasti
helpotusta tuohonkin asiaan.
- Uskon, että yrityksetkin ovat kiinnostuneita naisten
liigajalkapallosta. Se on suhteellisen edullinen tapa olla esillä
hyvin positiivisen yleisilmeen omaavan lajin yhteydessä, Käld korostaa.
Norjan Stavangerissa uuteen kauteen valmistautuva maajoukkuepelaaja
Tina Salmen ilahtui kuullessaan Naisten Liiga r.y:n perustamisesta.
- Samana vuonna kun tulin Norjaan, täällä aloitettiin voimallinen työ
naisjalkapalloilun tunnettuuden lisäämiseksi. Kuulostaa tosi hienolta,
että Suomessakin lajin kehittämiseksi haetaan uusia keinoja, Salmen
sanoo ja uskoo, että samalla kasvaa myös lajin arvostus.
- Voimme olla ylpeitä siitä, että naisten maajoukkue on ollut mukana
arvokisoissa. Samalla olemme nähneet, että lajilla on Suomessa paljon
potentiaalisia kannattajia, jotka on mahdollista saada myös katsomoihin.
06.11.2010
Nya FC Unitedin flickor med i landslagen TU16.
01.11.2010
Palkitut / Prisbelönta 2010:
Edustusjoukkue / Representationslaget:
Andelsbanken: Kajsa Vikman. Vuoden tasaisin esitys.
Pohjalainen: Ebba Sandell. Vuoden tulokas.
UPM-Kymmene: Emmi Alanen. Vuoden pelaaja.
Medi Apteekki: Riikka Ketoja. Vuoden läpimurto.
Öström; kamratpokalen/kaveripalkinto: Paula Myllyoja (edustuksen pelaajat valitsevat päättäjäisissä / rep.laget väljer vid avslutningen)
II-laget / II-joukkue:
Andelsbanken: Leena Hatanpää
Silikotek: Johanna Rosenberg
Intressepris: Frida Fagerholm, Annika Forss, Sara Vikström, Viktoria Sund, Cornelia Sweins
B-18
Skanska: Emilia Ahlström
Wikro: Louise Björkskog
Kiinnostuspalk: Ida Backman, Joanna Järn, Laura Palmberg, Caroline Högnäs, Jenny Smeds
C-15
Sportia: Tove Kjellman
Sampo: Sara Forsman
Intressepris: Jennie Laituri, Janina Penttinen, Jeaninne Bredbacka, Johanna Brännbacka, Fanny Sandström
C-14
Citymarket: Jeaninne Bredbacka
UPM-Kymmene: Caroline Gunnar
Kiinnostuspalk: Salla Ainali, Belinda Björk, Linnea Envall, Jessica Gripenberg, Heidi Suvanto
D-12
Aktia: Anna Byggmästar
Nordea: Jenna Lamminen
Kiinnostuspalk: Sara Viinikka, Anneke Smedinga, Isabella Storvall, Hanna Raudasoja, Emilia Mårtens
E-11
Lokalförsäkring: Olivia Norrgård
Medi Apoteket: Tiia Lillqvist
Intressepris: Vanessa Haavisto, Jennie Lillas, Emilia Söderlund, Venla Vainio, Emilia Kujala
Petra Vaelma pris / palkinto: Louise Björkskog
Vuoden valmentaja: Kristian Stara
Vuoden toimitsija: Leena Hatanpää
7.2.2010
Damernas ligalag öppnar ett nytt blad på samarbetsfronten
Damernas Liga- säsongkort finns nu till salu - med ett kort kan du titta på alla Liga matcher!
Lagen i Damernas liga 2010 har ytterligare utökat sitt samarbete. En av nyheterna för säsongen 2010 är att med ett säsongkort kan du se alla Liga matcherna i Finland. Det nationellt giltiga korttet kostar 60€.
Säsongkorten för FC United kan köpas på hemmematcherna och/ eller via styrelse medlemmarna.
31.1.2010
Rita Chikwelu lämnar United efter många års slit - det är dags att blicka framåt!
Läs mera: http://www.ot.fi/Story/?linkID=101496
31.10.2009
Rita Chikwelu vald till Säsongens spelare - vann även i Veikkauspörssi!

Rita med "Grabbarna" (Landslagstränarna Stuart Baxter och Michael Käld)
Du kan läsa litet mera genom att klicka här.
|